15.2.2011

Vaalit ja sosiaalinen media

Niinpä niin. Pitäähän tästäkin ajankohtaisesta aiheesta blogata, kun lehtiinkin pyydetään jo allekirjoittaneen asiantuntijakommentteja. Nämä ovatkin ensimmäiset eduskuntavaalit Suomessa, joissa sosiaalinen media on jo sen verran tolpillaan, että sähköisiä työkaluja kampanjointiin löytyy käytännössä katsoen joka lähtöön: On Twitteriä  pikaisten kuulumisten kirjoittamiseen, Facebookia kannanottoihin, blogia mielipidekirjoituksiin, YouTubea mainoksiin ja videotervehdyksiin. Flickr’iä tunnutaan käyttävän silloin, kun halutaan antaa puolueesta rento ja kansan parissa viihtyvä kuva. Äkkiseltään eri puolueiden käyttämien somekanavien määrää katsottuna Keskusta vaikuttaa ottaneen sosiaalisen median parhaiten haltuun. Onpa heillä jopa Spotifyssä soittolista (joskin toistaiseksi vielä tyhjä).

Vaikuttaako sosiaalinen media vaalien lopputulokseen?

4.2.2011

Hakukonetulokset Internetin käyttäjän näkökulmasta

Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan  74 % internetin käyttäjistä etsii  ensisijaisesti tietoa tavaroista ja palveluista ja 67 % haluaa kasvattaa omaa tietämystään jostain aihealueesta, kun taas esimerkiksi verkkolehtiä selaa vain 45 % ja n. 42 % käyttää nettiä erilaisiin viihdykkeisiin. Yrityksen näkökulmastahan tämä on ihanteellinen tieto ”Internet ei ole vain huvittelua varten, vaan meistähän halutaan kuulla lisää”. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että hakukoneoptimointi on asiakaspalvelua. Eli kun asiakas etsii aktiivisesti tietoa, olisi suotavaa että hän myös löytää relevanttia sellaista.

Miten hakukoneita käytetään?