3.9.2012

Sosiaalisessa mediassa tapahtuu


Syksy jo saa…

Lomat on vietetty. Kuukauden nimessä esiintyy sana "syys" samalla kun itse kunkin kalenteri täyttyy jo kovaa kyytiä lokakuulle, marraskuulle, joulukuulle… Digimaailma muuttuu koko ajan hirmuista vauhtia, se on selvää, joten sosiaalisessa mediassa on kesän aikana taas tapahtunut merkittäviä uudistuksia. Ajattelin koostaa tällaisen listan muutamasta omasta mielestäni tämän kesän merkittävimmästä uudistuksesta, mutta otan samalla vastaan mielelläni muidenkin havaintoja meiltä ja maailmalta. 

Listaus on toteutettu yhteistyössä Internet-markkinoinnin asiantuntija Kalle Kastikaisen kanssa.


1. Pinterest yleistyi ja avautui
Pinterest on yleistynyt niin nopeasti, että se on tällä hetkellä jo maailman kolmanneksi suosituin somepalvelu. Myös Suomessa on havaittavissa liikehdintää, kun yhä useamman kaverin Facebook-profiileihin virtaa pinnauksia ja kuvia Pinterestistä. Aivan hiljattain Pinterest muuttui myös kaikille avoimeksi, eli enää et tarvitse kutsua luodaksesi tunnuksia.
Toistaiseksi vielä Pinterestissä ei ole erillisiä yritystilejä, vaan käyttötarkoituksesta riippumatta kaikki avaavat samankaltaisen tilin. Arvelen kuitenkin, että tämä tulee muuttumaan jollain aikavälillä aivan kuten Facebookissakin aikanaan. Yritykset ovat joka tapauksessa löytäneet Pinterestin ja verkosta löytyy lukuisia vinkkejä sille, miten palvelua voi hyödyntää markkinointitarkoituksiin. Yleisin esimerkki lienee ”Pin it and win it” tyyppiset arvonnat, joissa pinnaamalla kuvan osallistut arvontaan.


2. Facebook mainoksien hinta nousi ja mainososasto uudistui
Vielä puolisen vuotta sitten peruskampanjaan sai helpostikin klikkauksen alle parilla kymmenellä sentillä, mutta muutamassa kuukaudessa hinnat nousivat ja Facebook tarjoaa melkein poikkeuksetta klikkaukseen hintahaarukan alarajaksi vähintään neljääkymmentä senttiä. Toki voit ostaa vielä tuhat näyttökertaa, jolloin jos onnistut saamaan aikaan tosi tehokkaan mainoksen, klikkashinta voi vielä parhaimmillaan jäädä hyvinkin alhaiseksi.

Koska naamakirja on kuitenkin edelleen maailman ainoa mainosmuoto, jossa voi kohdentaa kampanjoita hyvinkin tarkkaan tykkäyksien perusteella, on fb-mainoksien käyttö silti ihan perusteltua jos tarkoituksena on saada uusia tykkäyksiä tai ajaa liikennettä esim. arvonta- tai tilauslomakkeelle. Yleismainontaan Facebookista ei oikein ole.

Myös Facebookin koko mainososasto muuttui. En ala uudistuksia sen tarkemmin erittelemään, sillä perusperiaate on pysynyt melko lailla samana.

Mainososaston muuttumista tärkeämpänä uudistuksena ovat kuitenkin ehkä edgerank ja statuspäivitysten maksettu näkyvyys, josta Kalle on kirjoittanut sosiaalisen median blogissaan hyvinkin seikkaperäisen selvityksen.

...ja jos et vielä lukaissut. Tässä melko tuore oma blogipostaukseni Facebook-mainonnasta.

3. Google+ Local Pages korvasi Google Placesin yrityssivun
Ystävämme Google hämmensi edelleen jo aiemmin hieman kompleksista yritysten karttasivua eli paikkaa Google Mapsissä, jossa yritykset voivat esitellä itseään. Nyt entiset Google Maps yrityssivut on muunnettu Google+ Local Pages nimiseksi. Edelleen tietojen hallinta ja päivitys onnistuu ”vanhalla” työkalulla eli Google Placesista. Jos yritykselläsi on jo Google+ Page Google+ -palvelussa, niin sitten sinulla on kaksi sivua, jotka tosin jossain vaiheessa yhdistynevät... Yksinkertaistako – ei minusta.

Yhteenvetona homma menee käsittääkseni näin:
       Google Maps = Googlen karttapalvelu
       Google Maps Places ”yrityssivu” = poistunut käytöstä/korvautunut Google+ Local Pagella
       Google+ Local = korvannut Google Places ”yrityssivun”
       Google+ Page = yrityksen sivu Google+:ssa
       Google Places = työkalu/sivu, jolla päivitetään yrityksen näkyvyyttä Google Mapsissä ja Google+ Local sivulla

Huoh...


4. Instagram muutti nettikuvien maailman
Sosiaalinen, älypuhelimiin ladattava kamerasovellus Instagram on niin ikään yleistynyt huomattavasti ja heinäkuussa Instagram ilmoittikin käyttäjämääriensä nousseen jo 80 miljoonaan. Helppokäyttöinen aplikaatio ”tekee kenestä tahansa huippuvalokuvaajan” sillä pienellä Instagram säädöllä tavallisestakin valokuvasta tulee mielenkiintoinen ja jännittävä. Allekirjoittanut ainakin on siirtynyt iPhonen kamerasta lähes kokonaan käyttämään Instagramia, sillä sillä otettuja valokuva vain on niin kiva katsella. Facebook osti Instagramin huhtikuussa miljardilla dollarilla, joten kytkökseen liittyviä uusia ominaisuuksia voi jo pikku hiljaa ruveta odottelemaan.


Loppukaneetti

Tässä oli siis vain super-ohut pintaraapaisu sosiaalisen median viimeaikaisiin uudistuksiin, mutta jo pelkästään nämä summaamalla ainakin allekirjoittaneella tulee kyllä sellainen syvä perässä pysymättömyyden fiilis… :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti