3.2.2016

OLEN HENGISSÄ!

No nyt täytyy kyllä tunnustaa, että aika nolosti olen jättänyt tämän blogini oman onnensa nojaan. Halusin kuitenkin tuoda julki että elän, hengitän ja sometan. Siis olen. En ole siitä hirveästi ammatillisessa somessani huudellut, mutta allekirjoittanuthan vietti koko viime vuoden college-asussa ensin sohvan nurkassa ja myöhemmin hiekkalaatikon reunalla.  Toisin sanoen perheeseemme syntyi ihana pieni poikalapsi joka tässä vaiheessa on jo (nyyh) 1v 3kk reipas päiväkotilainen. Pidin tietoisen tauon blogista ja twitteristä. Facebookissa väistelin lahjakkaasti kaikki ammatilliset julkaisut uutisvirrastani. Hyvä vai huono, vaikea sanoa, mutta nyt kun parisen kuukautta olen jo ollut takaisin työelämässä niin voin kertoa että digimaailma muuttui kyllä aika hurjasti!

Yritän hieman kunnostautua bloggaamisessa. Blogin nimi on tällä hetkellä Sometimes, joka tuntuu juuri nyt vähän suppealta. Voipi olla blogin nimi muuttuu ja painopistekin. Arvelen että jatkossa kirjoitan enemmän digitaalisesta asiakaskokemuksesta, asiointipoluista, sisällöistä. Ylipäätään asiakkaan kohtaamisesta asiakkaan valitsemassa kanavassa asiakasta kiinnostavalla tavalla.

Miltä kuulostaa?

Jotenkin tämä blogin ulkoasukin ahdistaa, joten jos sinulla on joku ajatus tai vinkki, jaa se toki kanssani. Bloggeria käytän alustana ainakin toistaiseksi.