31.8.2010

Onko sosiaalinen media media muiden joukossa?

Yritykset ovat pikku hiljaa heräämässä siihen, että sosiaalista mediaa voi hyödyntää markkinoinnissa. Hyvä. Havainnot eri puolilla Suomea pitämistäni koulutuksista osoittavat, että suurin piirtein kaikki yritykset  tiedostavat, että jotain tarttis tehdä, mutta rohkeus vielä puuttuu. Kynnykset ja pelot liittyvät ihan aiheellisesti sosiaalisen median hallitsemattomuuteen ja epäilyksiin siitä, että yrityksestä ei ollakaan kiinnostuneita.


Suurin osa jo rohkaistuneista yrityksistä kuvittelee kuitenkin erheellisesti, että sosiaalinen media on yksi ranskalainen viiva lisää yrityksen mediamixiin. Voihan se toki sillä laillakin olla, jos somea hyödynnetään vain mainosmielessä, mutta silloin jätetään suurin potentiaali hyödyntämättä. Siis se osuus, jossa yritys voi saada todellista lisäarvoa, muutakin kuin markkinointiviestinnälleen uusia silmiä.

Sosiaalinen media ei ole vain media. Se on mullistus ihmisten välisessä kommunikoinnissa. Muutos, joka ei enää muutu takaisin.  ”Sosiaaliseen mediaan menemisen” sijaan yritysten pitäisi tiedostaa, että elämme aivan uudenlaisessa sosiaalisessa maailmassa. Siis sellaisessa, missä kaikki mitä yritys tekee tai jättää tekemättä on mahdollista levitä koko maailman tietoisuuteen alta aikayksikön.

Yritys voi siis olla osana sosiaalista mediaa myös muualla kuin omissa kanavissaan, esimerkiksi asiakkaidensa statuspäivityksissä, keskustelupalstoilla, videoissa, kuvissa jne. Mitä tämä sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että yritysten on petrattava asiakaspalveluaan ja parannettava tuotteitaan. Oltava ylipäätään läpinäkyviä ja luotettava. Aikuisten oikeasti. Juuri tällä viikolla eräs yritys ihmetteli, että mistä johtuu kun kysyntä on laskenut kuin lehmän häntä. Vastaus löytyi parissa sekunnissa googlettamalla yrityksen nimeä. Kaksi ensimmäistä osumaa vei keskustelupalstalle, jossa yritystä haukuttiin laaduttomaksi ja epärehelliseksi.

Kuluttajille ja asiakkaille sosiaalinen media on pelkästään hyväksi, sillä sen ansiosta yritysten on tehtävä pikkuhiljaa ryhtiliikettä. Epärehellisesti ja -luotettavasti toimivat yritykset toivon mukaan häviävät jollain aikavälillä niiden kysynnän hiipuessa.

Entä sitten se todellinen lisäarvo, mitä se voi tarkoittaa?? Hyvin laaditun ja jalkautetun some-strategian kautta se voi tarkoittaa helppoutta ja luonnollisuutta ottaa asiakkaat mukaan tuotekehitykseen ja sitä kautta kehittyä entistä paremmaksi. Se voi myös tarkoittaa laajempia markkinoita, runsaasti saatuja suosituksia, löytyvyyttä, lähestyttävyyttä, goodwilliä, hyvää imagoa, laajempaa tunnettuutta, asiakkaiden sitoutumista ja varsinkin parempaa hakukonelöytyvyyttä.

2 kommenttia:

  1. Hyvää asiaa hans.

    Miten lähisit yhdistämään tätä jo opittuun myynti/markkinointi osaamiseen?

    VastaaPoista
  2. Hyvä kysymys, joskin hyvin laaja :)
    Lähinnä yritän murtaa sitä käsitystä, että sosiaalinen media olisi vain yksi kanava muun mediamixin sisällä. Ennemminkin on niin että mediamix tapahtuu sosiaalisen maailman sisällä ja siitä, että sosiaalisessa mediassa kuka tahansa voi olla sekä sisällön tuottaja että kuluttaja, ei pelkästään yritys itse.

    VastaaPoista