19.12.2011

Haavistosta sosiaalisen median ilmiö ja blogin markkinointi


Varoitus: Kuten otsikkokin kertoo, tämä blogipostaus sisältää poliittista propagandaa. Jos haluat välttyä siltä, hyppää suoraan tuonne alaspäin kohtaan Blogin markkinointi. Äkkiseltään voisi kuvitella että näillä kahdella asialla ei ole tekemistä keskenään mutta nivon ne ihan sujuvalla aasinsillalla yhteen.


Sosiaalisen median ilmiö nimeltä Pekka Haavisto

Lähi-idässä oli kansannousu, meillä Pekka Haavisto. Okei, ehkä jonkin kannattaminen ei herätä niin paljon tunteita kuin jonkin vastustaminen, mutta yhtä kaikki, yhteistä molemmille on mielenkiintoinen kohina sosiaalisessa mediassa. Eduskuntavaaleissa hyödynnettiin somea vähän, nyt presidentin vaalien alla se on jo vahvassa käytössä. Suurimmalla osalla ehdokkaista on kanavia ja tilejä, joita ylläpidetään joko itse tai kampanjaryhmän toimesta.

Niinistöllä on selvästi eniten tykkääjiä Facebookissa, miksi siis Haavisto on saanut aikaan ilmiön? Koska sosiaalisessa mediassa on yksi perusperiaate: Somessa kuka tahansa voi olla sisällöntuottaja. Ja sisältöä kannattajat tuottavatkin. Urakalla. Haaviston kannattajat ovat aktiivisuudessaan omaa luokkaansa. 

Esimerkiksi Niinistön Facebook-sivujen n. 22 000 tykkääjistä aktiivisia on n. 2 000 kun taas Haaviston n. 10 000 tykkääjästä aktiivisia on n. 5 500 (tilanne 16.12.2011). Jos pääsisi tsekkaamaan molempien sivujen kävijästatistiikat, todennäköisesti Haaviston sivujen viraalinen kattavuus olisi näistä kahdesta laajempi. Haaviston kannattajakunta ei kuitenkaan tyydy kampanjasivun tykkäilyyn vaan tuottaa oma-aloitteisesti sisältöä myös muualla verkossa: blogipostauksia, YouTube-videoita, fb-sivuja, fb-tapahtumia jne.

Se mikä sisällön tuotannosta tekee ilmiömäisen ei yksin ole tuotannon määrä vaan sen laatu. Näkökulmia on useita, mutta yhteistä kaikille on painotus. Kaikissa nostetaan esille Haaviston humaani luonne, tyyneys ja halu ymmärtää. Osassa on suuret tunteet mukana, osassa taas voimakasta huumoria. 

Itse siirryin Niinistön leiristä Haaviston leiriin osittain sosiaalisen median ansiosta. Kun sisältöä alkoi pulppuamaan joka puolelta verkkoa, heräsi myös uteliaisuus. Rupesin kaivelemaan taustoja ja seuraamaan vaalitenttejä ja tottahan se on, mistä some pöhisee: Haavisto on ihmisenä juuri sellainen, kenen toivoisin johtavan tätä maata. Tyyppi, jossa on luontaista johtajuutta, hiljaista karismaa, kykyä ottaa tila haltuun, mutta älykkyyttä myös antaa tilaa muille. Pohjatonta halua ymmärtää  ja  loppumatonta voimaa olla oikeudenmukainen. Sellainen, joka tekee Suomesta kokoaan suuremman…

…ja sellainen, jolle kansa osoittaa suosiotaan ihan oma-aloitteisesti. Tässä vain muutama esimerkki:

  • Anssi Kelan avoin kirje – Inhimillinen kuvaus ja kannustava kirjoitus
  • Haavisto Facts – huumoria, joka saa tipan linssiin. Aivan loistava. Pekka on kultti, josta tässä parit maistiaiset:
    • ”Äiti Amma jonotti viisi vuorokautta saadakseen halata Haavistoa”
    • ”Pekka Haavisto lensi lensi Bermudan kolmioon, Bermudan kolmio katosi
    • ”Pekka Haavisto piti nyrkkeilyn MM-kisojen avajaispuheen. Kisat ja lopulta koko laji peruttiin, koska kukaan ei halunnut enää tapella.”
  • Vastajytky – Tarkoituksellisesti hieman vastakkainasetellen ja muurahaiskekoa sohien (tässä itselläni on sormet pelissä)
  • Pekan Enkelit – Asenneilmaston muutoksen puolesta hauskoja enkelivideoita
  • Tyyligurun muotiblogi – "Pekka on kuin ajaisi autoa ja kuuntelisi Motörheadia."

En keksi oikein muuta selitystä kaikelle tälle, kun että jotain erityistä ihmisessä itsessään kai on oltava, jos tällainen ilmiö hänen innoittamanaan syntyy.


Blogin markkinointi

Ja tässä vielä aasinsilta ja selkeä vinkki. Jos haluat blogillesi lisää lukijoita ja aivan suvereenin kävijäpiikin kirjoita blogikirjoitus jostain erittäin ajankohtaisesta, mieluiten mielipiteitä jakavasta aiheesta, ja sido se omaan aihealueeseesi. Kuten tämäkin nimenomainen postaus. Ajankohtainen aihe on presidentinvaalit ja omat juttuni tulevat sosiaalisen median ympäriltä.

Sen lisäksi, että jaat linkin tavanomaisissa kanavissasi, käy jakamassa linkki suosittujen FB-sivujen seinällä. Näillä opeilla sain viimekertaiselle blogipostaukselleni (aihe niin ikään presidentinvaalit) kymmenkertaisen lukijamäärän muutamassa päivässä normaalitasoon verrattuna. Voit myös lisätä  blogin loppuun  kehotteen jakaa blogia edelleen, koska se on tehty luettavaksi. Tämäkin on siis kehote -->> jakakaa, jakakaa, levittäkää sanomaa!


2 kommenttia:

  1. Pekka Haavisto oli suorastaan erinomainen tänään 30 päivä televisiotentissään. Erinomaista ulkopolitiikan tajua ja
    puhutelevia mileipiteitä.
    Siirryin tänään Haaviston leiriin. Tehkäämme Haavisto-ilmiö.

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus, kiitos Hale! -Jouni-

    VastaaPoista